Luuttumies kirjoitti haikean laulun,
Surullisemman kuin yksikään muu.
Ken sen kuulee, hän kyyneliin sulaa
A kyynelistänsä humaltuu.
Neito tavernan nurkassa itki,
Itki, ei voinut lopettaa.
Nuorukainen sen näki ja itki
Hyväillen kättänsä kalpeaa.
Syttyi kummankin rinnassa se,
Mikä kauneimmat tarinat aikaan täällä saa.
Luuttumies kirjoitti haikean laulun...
Vaimo miestänsä kotiin kun ootti
Katkerin mielin: aika jo ois,
Mies tuon sävelmän naiselleen lauloi,
Kiukkunsa josko hän lepyttää vois.
Katseet kohtasi, silmänsä kostui,
Lämpö palasi oltuaan kauan pois.
Veli veljeään vihalla muisti,
Syytä ei muistanut kumpainenkaan.
Toinen selkänsä toiselleen käänsi,
Samaan kun sattuivat tavernaan.
Luutunsoittaja laulunsa alkoi,
Sovinnon kyyneleet sai hän virtaamaan.
Luuttumies kirjoitti haikean laulun...
La di dan...
Luutunsoittaja hämyssä illan
Soitti haikeaa lauluaan.
Kaikki itkivät noidutun lailla,
Vapahdus väreili kasvoillaan.
Luutunsoittaja, mitä hän siitä?
Luuttumies oli onneton mies,
Eipä joutunut yksin suremaan.
La di dan...
Luuttumies kirjoitti haikean laulun,
Surullisemman kuin yksikään muu.
Luuttumies kirjoitti haikean laulun,
Surullisemman kuin yksikään muu.
Tahtoisin kirjoittaa haikean laulun,
Surullisemman kuin yksikään muu.
Tahtoisin kirjoittaa haikean laulun,
Surullisemman kuin yksikään muu.